Paikallisradioiden Kuukauden levyksi on valittu laulaja Nina Tapion esikoisalbumi Rakastettava varovasti.

Nina Tapio tuli suuren yleisön tietoisuuteen 90-luvulla Taikapeili-duossa, jonka hän muodosti yhdessä Hanna-Riikka Siitosen (1970 – 2018) kanssa. Hän on arvostettu musiikin ammattilainen, jonka ääntä on kuultu lukuisilla levytyksillä sekä musikaali- ja ääninäyttelijänä. Hän on toiminut myös Idols-tuomarina sekä laulanut kansainvälisen Adiemus-ryhmän maailmankiertueilla. Nina Tapio on musikaalisesta perheestä, hänen äitinsä Irma Tapio on laulaja ja studioammattilainen.

Rakastettava varovasti -albumin päätuottaja on Petri Somer. Levyä on tehty todella pitkään ja hartaasti, sillä sen ensimmäiset kappaleet ilmestyivät jo vuonna 2017. Nina Tapio aloitti levytysuransa oikeastaan jo vuonna 1977 osana lapsikuoroa Irwin Goodmanin lastenlevyllä Inkkareita ja länkkäreitä, mutta hyvin työllistetyn ammattilaisen ensimmäistä sooloalbumia saatiin odottaa lähes 50 vuotta.

Tässä musiikkitoimittajien kehuja suosikeilleen.

NINA TAPIO

– Albumi on laadukasta, radioystävällistä poppia, joka tuo positiivisesti mieleen 90-luvun Taikapeilin. Tämä ylittää sukupolvirajat, jos sellaisia ylipäänsä onkaan. Radiosoittoon albumilta löytyy hienoja tunnelmapaloja sekä melodista, tanssittavaa popmusiikkia. Reijo Glad, Radio Sandels

– Levyn kokonaisuus kantaa, kun pääosassa on loistava laulaja, joka on perehtynyt teksteihin. Nina Tapio laulaa albumin omakseen luomu-menetelmällä, ilman teknisiä vippaskonsteja ja muodikkaita äänenmuokkaajia. Tässäpä esikuvaa nuoremmille. Pentti Teräväinen, Radio Musa

PEPE AHLQVIST & JUKKA GUSTAVSON

Eddie Boydia muistellaan maukkaasti kahden rootslegendan Pepe Ahlqvistin ja Jukka Gustavssonin levyllä Stovall Coahoma.Eddie Boyd on saanut ansaitsemansa tribuuttilevyn. Anssi Marttinen, Radio Vaasa

MARRAS-JOULUKUUN 2024 LEVY

1. NINA TAPIO – Rakastettava varovast (omak.)

2. PEPE AHLQVIST & JUKKA GUSTAVSON – Stovall, Coahoma (Bluelight)

3. VESA-MATTI LOIRI & PETER LERCHE – Kolmastoista huhtikuuta (Emsalö)