Itseaukeavat ovet nielaisevat minut sisään suureen ostosparatiisiin Helsingin keskustassa. Olen tullut sivuovesta suoraan toiseen kerrokseen. Kaksisuuntaiset liukuportaat johtavat ensimmäisen kerroksen laajalle alatasolle. Paratiisi on auki taivasta myöten. Korkealla kaareutuvan lasikaton läpi näkyy harmaa tammitaivas. Tilassa riehuu kaikkialle levittäytyvä desibelimyrsky.

Kurkotan yli kaiteen ja paikannan sen myrskyn keskuksen alatasanteen esiintymislavalle. ”Nupit on kaakossa.” Musiikin metalli valuu suoraan ylesön ylle. Sadat teini-ikäiset tytöt vastaavat viiden muusikon lavalta heittamään haasteeseen.

Liikekieli on rajua niin ”stagella” kuin sen edessäkin. Soittajat ja tytötkin karjuvat jotain biisiin sisältyvää sanasarjaa. Sen sisältö hukkuu volyymivalleihin, mutta kaikki ilmeisesti osaavat tuon mantran. Se liima sitoo yleisön suureksi monikasvoiseksi sosiaaliseksi eläimeksi.

Todistan aivotutkijoiden laboratoriotilannetta elävässä elämässä. Musiikilla on suora yhteys aivojemme primitiivisimpiin osiin. Siellä sijaitsee jokin kuviteltu painike, jonka musiikki sysää sellaiseen asentoon, että syntyy pidäkkeetön massahurmos. Aikamme iskelmä käsitteenä sulauttaa itseensä ja sallii jo lähes kaikki tyylilajit.

JUKEBOXIN LUONA

Ilta lähiön olutpubissa. Nautittujen kaljojen prosentit ovat jo nostaneet yleisen hälytason paljon sorina-astetta ylemmäksi. Äänikulisseissa hakee paikkaansa jukeboxista kaikuva musiikki. Siihen nojaa tuopistaan hörppäilevä, pitkien iltojen istumisen patinoima vanhempi mies. Pyyhkäisee välillä hihallaan poskeaan. Hän kuuntelee Reijo Kallion Viikonloppuisää. Kenties iskelmä kertoo juuri hänestä tai muista hänen kaltaisistaan. Hän rypee ehkä itsesäälissä mutta kokee, ettei hän ole tunteittensa kanssa yksin. Ainakin Reijo Kallio on hetken hänen seuranaan.

Tanssilavakulttuurimme kliseisiin kuuluu tarina peruspuhumattomasta suomalaisesta miehestä, joka laulusolistin tulkitsemien iskelmien sanojen kautta avaa tunteitaan tanssittamilleen naisille. Tilanteeseen liittyy myös musikaalisuuden sallima hiljainen melodian hyrähtely ja sanojen tapailu sieltä täältä. Tanssia tahdittavan iskelmän ytimessä on solistin kertoma tarina. Usein sen sisältönä on rakkaus.

Edesauttaako se puhumatonta miestä vai onko naisen korva jo niin turtunut näille solistin välittämille tunteille, ettei se enää herää rusottamaan? Kysymys jäänee avoimeksi. Mutta iskelmän osalta tilanteessa ollaan sen käytön yhdellä ydinalueella.

KARAOKEBAARISSA

On keskipäivä lähiön karaokebaarissa. Hiljaisuus hallitsee ympäristön äänimaisemaa. Lapset on viety päiväkotiin, koululaiset menneet kouluihinsa, isät sekä äidit töihin, usein keskustaan.

Karaokebaarin pienellä korokkeella mies ja mikrofoni. Muita asiakkaita ei vielä ole. Mies laulaa yhtä Reijo Taipaleen bravuureista, Arvo Koskimaan tangoa Kesäinen muisto. Täyteen ääneen, eläytyen. Lauluvalmiudet eivät yllä Taipaleen tasolle, mutta sanojen korostaminen kertoo muiston merkityksen. Tunteet ovat pinnassa. Tuolla hetkellä mies on perin kaukana baarin pimeästä ankeudesta. Kuulijoita hän ei kaipaa. ”Kesäisen yön muistathan sen, tuoksutkin joita tuuli toi…” Hän mahduttaa muutaman minuutin lauluun kai kauan sitten koetun kokonaisen kesäyön.

KONSERTISSA

Myötäeläjien muuri ulottuu konserttilavan laidasta laitaan sen edessä olevassa vapaassa tilassa. Lavalla on esilaulaja orkestereineen. Hänen nimensä on Paula. Hän johtaa laulullisesti estotonta, lähinnä keski-ikäisistä ja vanhemmmista naisista koostuvaa sekaäänistä kuoroa.

”…. En vapauttasi tahdo riistää, tahdo en itsenäisyyttäsi kiistää…” Aikuinen nainen on laulullisesti vaativa, mutta nuottien karikot sivuutetaan voimaperäisen yhteislaulun oikorataa pitkin.

Alun perin italialaisen iskelmän sanoitus on temmannut naiset mukaansa. Laulun forte tavoittele tunteen tasolla jo Aikuisen naisen alkuperäisnimen sanomaa: Maledetta primavera eli Kaamea kevät.

IKÄIHMISTEN PARISSA

Junnu Vainion sävellys, sanoitus ja esitys Albatrossi, herkistää muidenkin ikääntyneiden miesten mielen kuin vain siivettömien Kotkan poikien. Juha on mahduttanut muutamaan minuuttiin tarinan yhdestä satamakaupungin ihmiskohtalosta. Vertauskuvallisesti se tavoittaa ne tuhannet ja taas tuhannet unelmansa toteutumista vaille jääneet vanhenevat miehet.

Rytmisesti se kulkee neljä-neljäsosa-tempossa, mutta tunnetasolla sitä on vaikea mieltää tanssi-iskelmäksi. Niin vahvasti laulun surumielinen sävel ja taidokas riimi tekevät siitä tositarinan, joka pysäyttää hetkeksi kuulijan ajan.

Perinteisen suomalaisen iskelmän monumenttihahmojen: Kärki, Virta ja Rautavaara syntymästä tulee tiimalasissa tänä vuonna täyteen 100 vuotta. Heidän rinnallaan oman arvostavan patsaansa ansaitsee Georg de Godzinsky. Tuotannoltaan kansainvälisin kevyen musiikin säveltäjämme Goden syntymästä on 101 vuotta.

Nämä miehet eivät ehkä mieltäisi iskelmäksi koko sitä sävelten, sanoitusten, rytmien ja esitystapojen tyylilajikirjoa, joka tänä päivänä katetaan ilmaisulla nyky-iskelmä.

MUUTTUNUT ISKELMÄ

Iskelmämme on muuttunut (muutettu?) ja sen uudet tekijät sekä kuluttajat kohtelevat perinteistä kansallista iskelmäämme kunniavanhuksena, joka yrittää vielä edetä tanssiaskelin. Merkittävin muutoksen käynnistäjä on ollut iskelmän ja paritanssisidonnaisuuden purkautuminen. Iskelmiä tuotettaessa ei tarvitse enää pohdiskella niiden sijoittumista johonkin paritanssirytmilajiin.

Tilalle on tullut uusien iskelmälevyjen mainonnassa perin usein näkyvä tekstilainaus solistilta: ”halusin uudistua ja tehdä sellaista nuorekasta tanssittavaa musaa”. Se tarkoittaa sellaisten säestysrytmien käyttöä, joita voi liikkua parketilla niin sanotusti omasta elämästä.

Mainitun sidoksen purkautuminen on vaihtanut radikaalisti iskelmien kuuntelija- ja ostajakunnan. Kaikkinainen promoaminen suunnataan pääosin 15-35-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka muodostavat aktiivisimman ostajakunnan. Senkin osuutta CD-myynnissä kaventavat kaikki netin tarjoamat mahdollisuudet kuunnella ja hankkia mielimusiikkia iskelmän valtavasti laajentuneesta genrestä.

YLEN PALVELUVASTUU

Iskelmän muutos on leikannut läpi sukupolvien. Yli 65-vuotiaiden kansalaisten (heitä on yli 1 000 000) perinteisen iskelmän kuuntelunälkää tyydyttävät keskeisesti YLEn Iskelmäradio, Sekahaku ja yksittäiset otsikko-ohjelmat, esim. tänä vuonna Virrasta, Kärjestä ja Rautavaarasta.

Tuo menneen tanssilava- ja iskelmäkulttuurin kokenut väestön osa on kuullut elämänsä aikana venäläiset romanssit, saksalaiset schlagerit, amerikkalaiset ikivihreät, jazziskelmät, latinalaisrytmit ja italoiskelmät sekä tanssinut niitä.

Niitä leimaavat melodisuus ja hyvät harmoniat. Sanoitusten sisältöjä hallitsevat rakkaus, romantiikka, kaipaus, yhteinen onni sekä sen odotus muutamia keskeisiä aihepiirejä mainiten. Usein ne ovat pakoa todellisuudesta. Ylitunteellisiakin. Sanoituksella ja hyvällä mieleen jäävällä melodialla pyritään tunnevaikuttamiseen. Kuuntelijan täytyy voida luottaa iskelmän herättämään tunteeseen ja keskeinen elementti on sanoitus.

Seniori-Suomi on kasvanut kiinni noihin iskelmän ominaisuuksiin. Siksikin siirtyminen nyky-iskelmän kuuntelijaksi – kuluttajaksi on tuskallisen vaikeaa.

MITEN TÄHÄN ON TULTU

Nuorisokulttuurin nousuun 1960-luvun alussa liittynyt popmusiikin maailmanvalloitus oli suuri vedenjakaja. Sittemmin olemme kokeneet rock-kulttuurin kaikessa moninaisuudessaan, diskokulttuurin kansallista paritanssikulttuuria jyränneen vaikutuksen, beat-kompin ylivallan, hip hopit ja rapit.

Muutaman yleistyksen nykyiskelmään voi liittää. Ehkä leimallisin muutos verrattuna perinteisiin monirytmisiin tanssi-iskelmiin on äänikuvan samanlaisuus. Johtava instrumenti on jo vuosikymmeniä ollut sähkökitara kaikkine siihen liityvine ääniteknisine mahdollisuuksineen.

Yleisin keikkakokoonpano lienee kvartetti: sähkökitara, sähköbasso, koskettimet ja rummut. Monet akustiset perinteiset soitimet on korvattu syntetisaattoreilla. Laulaja/laulunkirjoittaja/säveltäjä – yhdistelmähenkilöiden tulo alalle on synnyttänyt paljon niin sanottua omaa musaa.

POP-ISKELMÄN RAPPIO

Alun perin tekijän omalle äänialalle tehtyinä melodiat liikkuvat nuotistolla usein perin kapealla alueella. Sanoituksia tehtäessä ei runousoppi tai muu iskelmien riimittelyyn ohjaava opaskirja ole kulunut käsissä. ”Teen tekstejä fiiliksellä ja silloin mun ei tartte maindata mitään siitä mistä jengi diggailee. Ne on mun elämästä.” Noin kuvaili tekstityötään muuan nykyiskelmän sorvailija.

Tekstien ja musiikkitaustojen tasapaino on taltiointien miksauksessa heilahtanut usein laulun sekä sen sanojen tappioksi. Kuuntelu on kiusallista ponnistelua. Beat-humppahuttu porisee ja jytä jyrää. Se mitä jää jäljelle, siistitään ja kompressoidaan radiosoittokelpoiseksi, koska se julkisuus on kuitenkin keskeinen tavoite. Näin eri radio- ja tv-kanavilta valuu korviimme tasapaksua samankuuloista nykyiskelmävirtaa. Tuotteita leimaa sanojen, sävelten, esitystyylien ja käytettyjen säestysrytmien yksinkertaisuus.

Olen edellä käsitellyt varsin pinnallisesti syitä, jotka ovat vieraannuttaneet ikääntyvän Suomen nykytarjonnasta. Tanssitoiminnalle yritykset ylläpitää rinnakkain tanssi-iskelmä ja nykyiskelmä -tarjontaa ovat taloudellisesti kestämätön ratkaisu. Siis kaksi bändiä samana iltana. Toinen solisteineen soittaa kahden setin ”konsertin” lavan edessä seisovalle yleisölle, ja sitten lauteille nousee illan tanssit säestävä orkesteri.

PALVELKAA MYÖS ENEMMISTÖÄ

Olin mukana tanssimusiikkimme historiaa käsittelevän dokumenttisarjan suunnittelussa. Alun perin oli selvää, että se voitaisiin tehdä vain YLEn arkistoja hyödyntäen. Neuvottelut osuivat keskelle YLEn sisäistä myllerystä. Vastaus viipyi ja viipyi. Viimein saimme sen: – Rahat satsataan jatkossa 15 – 35 -vuotiaille viihdekuluttajille.

He eivät tarvitse historiaa. Lähes kaikkien tv-ja radiokanavien musiikki- ja muun viihdetarjonnan pääkohderyhmäksi on valittu 15-40-vuotiaat. Heitä on vähän vaille miljoona. Uusimmat väestötilastot kertovat muutaman muunkin mielenkiintoisen tiedon.

Yli 60-vuotiaita on melkein 1,5 miljoonaa. Heillä on jo viihdehistoriansakin. Kerroin aiemmin (Radio Suomen) Iskelmäradio-ohjelmaa kuuntelevan säännöllisesti yli 500 000 ikääntynyttä suomalaista.

Jos perinteisen iskelmämme ystävät haluttaisiin laajemminkin palauttaa kanaville kuuntelemaan nuoruutensa musiikkia, niin väestötilasto antaa kannustavan vinkin.

Yli 70-vuotiaitakin yhä paremmin voivia suomalaisia on jo yli 700 000. 15-40-vuotiaiden asemaa viihteemme pääkohderyhmänä kyseenalaistanee sekin tieto, että kansalaistemme keski-ikä on tällä hetkellä 41,9 vuotta. Se on noussut vuosi vuodelta.

Noilla ihmisillä omat muistot liittyvät iskelmämme historiaan, eikä sanonta, ”iskelmä on kansakunnan salattu muisti”, ole heille mystinen ja vieras.

HEIKKI KAHILA
* väliotsikot toimituksen